maanantai 29. joulukuuta 2008

Kollaasimanian extrahaaste vuodelle 2009: Joulukortit ajoissa valmiina


Tässä tulee nyt lupaamani JOULUKORTIT AJOISSA VALMIINA haaste.

Laitan tämän aina kerran kuussa tänne heti kuun alussa. Ajattelin, että jos vaikka tammikuusta- huhtikuuhun ja sitten syyskuusta joulukuuhun haaste olisi voimassa.
Pidetään taukoa välissä, kesällä tuskin tulee tehtyä - oli sitten haaste tai ei.
Jos joku tuossa tauon aikana kuitenkin innostuu tekemään joulukortteja, niin linkittäkää ihmeessä ne vaikka sitten tuolle huhtikuulle.

Joulukortit voivat olla ihan millaisia itse haluatte tehdä, vaikka blogin nimi onkin Kollaasimania.
Ajattelin itse tehdä jonkun verran 4 x 4 tuumaisia, skinnyjä tai vaikkapa ATC-kokoa olevia, jotka sitten voi liittää helposti korttipohjaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu tästä. Täytyy tunnustaa, että mulla on tässä haastessa "oma lehmä ojassa", eli toivon itse saavani aikaiseksi joulukortteja jos muutkin saavat.

Itse otin jo varaslähdön ja tein nuo Kollaasikuvassa olevat kortit viikonloppuna. Otetaan nyt varaslähtö myös tämän haasteen kanssa ja julkaisen sen heti.

Tammikuun ensimmäinen "virallinen" haaste ilmestyy 1.1.2009 klo 08:00.

Linkittäkää korttinne suoraan tähän postaukseen. Jos haluatte kommentoida muuten, voitte sen tehdä tähän samaan, ainakin tällä kertaa.

torstai 27. marraskuuta 2008

Haaste 48,: Joulun odotus


Tämä jouluisen haasteen myötä Kollaasiamania jää joulutauolle, tavataan täällä taas ensi vuonna heti 1.1. joka sattuukin sopivasti olemaan torstai.

Tee kortti haluamallasi koolla.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

Kiitos kaikille osallistumisesta näihin haasteisiin, upeita kortteja olette tehneet.

Toivotankin samalla kaikille mukavaa joulun odotusta.

torstai 20. marraskuuta 2008

Viikon 47 haaste: Ihmisen/naisen paras ystävä

Tämän viikon aihe on Ihmisen/Naisen paras ystävä tai ihan vain pelkkä ystävä, siinä aihe jota voi aika laveasti soveltaa. Korttikoon voitte valita ihan itse vaihteen vuoksi. Tämä on vanha kortti, nyt en ehtinyt/jaksanut uutta väsätä.


Kiitos osallistumisesta aikaisempiin haasteisiin, ihania juttuja olette saaneet aikaiseksi. Olen hävettävän vähän kommentoinut, vaikka olenkin käynyt katsomassa kaikki.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

torstai 13. marraskuuta 2008

Viikon 46 haaste. Skinny aiheella kirja

Hetken jo näytti siltä, etten saa aikaiseksi enkä ehdi tehdä haastekorttia. Hyvä kirja antoi tähän inspiraation.


AIHE SIIS KIRJA JA KOKO SKINNY 3 x5 tuumaa.


Kirjat on ihan tussilla piirretty ja väritetty, viimeistely tehty leimasinväreillä ja kullanvärisellä akryylimaalilla sekä nauhat laitettu, koska tämän kortin on tarkoitus toimia kirjanmerkkinä.



Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

torstai 6. marraskuuta 2008

Viikon 45 haaste: Kouluaiheinen kortti

Vähän hiljaista tuntuu olevan aika monessa haasteblogissa, mietin, että pitäiskö pistää "joulutauolle" tämä?? Tätä ajatusta voitte kommentoida, alempana olevaan kommenttilinkkiin.

Kiitos ihanista korteista, mitä olette aiempiin haasteisiin tehneet.

Ainakin tällä viikolla nyt tulee tämä haaste, korttini on vanha kun ei ole aikaa tehdä uutta.



Korttikoon voit tällä kertaa valita itse.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

torstai 30. lokakuuta 2008

viikon 44 haaste: ATC - kortti kaupunkiaiheisesta postikortista

Tajusin, että olen reissussa kun pitäisi tänne jotain keksiä torstaiksi. Nyt on sunnuntai ja yritän tässä samalla miettiä aihetta .....


Tässä näkymä Turun kauppatorilta.


Löytyikin tämmöinen kortti, mikä ei vissiin ole ollut esillä edes blogissa, en muista. Tämä on viime keväältä kun minua pyydettiin tuunaamaan Turku-aiheisia kortteja ATC-korteiksi. Juttu oli Turun sanomien treffi-liitteessä. Kortit piti tein hätäiseen kahvilassa kuvaajan katsellessa ja ottaessa valokuvia.
Pietari Brahea ihmettelevät siinä lapset.

Kävinkin sitten napsimassa loputkin samanaiheiset kortit tänne.

Eli siis tehkääpä kaupunkiaiheinen ATC-kortti kotikaupungistanne, jonka tuunaatte vanhasta postikortista. Voi myös käyttää lehtikuvaa, jos ei halua korttia rikkoa. Mainitkaa, mistä kaupungista ja mikä paikka kortissa on. Saa vallan hyvin tehdä vaikka useammankin, jos innostutte :D


Lapsi "laivamatkalla" förillä Turusta - Åboon.


"Turun kuningatar" linnansa edustalla.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

torstai 23. lokakuuta 2008

Vikkon 43 haaste. 4 x 4 tuuman kortti ja Marilyn

Mielestäni on aika taas tehdä Marilyniä ja 4 x 4 tuumaisena korttina.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

torstai 16. lokakuuta 2008

Viikon 42 haaste: Musta-valko-punainen skinny

Tällä viikolla onkin väriaihe, eli tee SKINNY ( 3 x 5 tuumaa) kokoinen kortti, jossa käytät VAIN mustaa, valkoista ja punaista väriä.
Julkaise teksti

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

torstai 9. lokakuuta 2008

Viikon 41 haaste. Kortti + korttilaatikko

Tällä viikolla onkin vähän erilainen haaste. Tuunasin itse tälläisen peltilaatikon Skinny-korteilleni. Käytin tässä Tim Holtzin alkoholimusteita sekä gruncheboardeja, joita ovat siis nuo saranat sekä tuo soikea, missä lukee Skinnycards, nuolikin on sitä samaa sarjaa. En tiedä mitä tuo gruncheboard on suomeksi, mutta se on erikoista ainetta, joka ei hevillä hajoa ja sitä voi itse värittää mieleisekseen millä väreillä haluaa.

Musteita myy ainakin Finnstamper, ne käyvät hyvin sellaisille materiaaleille mitkä eivät ime ainetta itseensä. Maijun blogista löytyy hyvä ohje näiden käytölle.


Kanteen tein Skinny-kortin ( 3x 5 tuumaa), kortin pohja on pahvia jonka olen ensin maalannut gessolla ja sitten putsasin siihen ylimääräiset alkoholimusteet. Pahvilla ne ei enää kiillä, joten maalasin pahvin vielä Twinkling H2o väreillä. Monalisa on Tim Holtzin leimakuva, jonka olen leimannut vellumille. ( Tästähän taisi tulla Tim holtz-boxi :)

Haastankin teidät tekemään laatikon, jossa on päällä on sen kokoinen kortti ja siinä teksti, millaisia aiot laatikossa säilyttää - ATC, SKINNY, 4 x 4 tuuman kortti tai mikä tahansa muu mitä kokoja on kollaasimaniassa käytetty.
Tee vaikka pieni 1 tuuman kortin laatikko, jos isompi tuntuu työläältä. Mikäpä estää tuunaamasta vaikkapa kenkälaatikkoa ja tekemään siihen päälle kortit, sinnehän mahtuu monenkokoista korttia. Laatikon voit koristella sinulle mieleisellä tyylillä, serveteillä, maalaten, skräpäten tai ihan miten vaan.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

KIITOKSET VIERAILEVALLE TÄHDELLE ARJAL:lle ed. sekä osallistujille, mielenkiintoisia toteutuksia teitte.

torstai 2. lokakuuta 2008

Viikon 40 haasteen antaa vieraileva tähti: ArjaL

Näin tässä taannoin Arjan blogissa ihanat kortit joihin oli tehty "aidot" hiukset. Pyysin Arjaa Vierailevaksi tähdeksi Kollaasimaniaan, Arjahan ottaa haasteen kuin haasteen vastaan ja sain hänen tekemästään kortista kopion, joka nyt sitten innoittakoon teitä myös tekemään kortin, jossa henkilöllä on "aidot hiukset".

Täältä löytyy lisää Arjan kampauksia :D. KIITOS ARJA!!

Kortin voitte tehdä ihan millä koolla haluatte.

Korttikoot löytyy täältä.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

Tein itsekin tähän kortin, mutta taidan sen laittaa kammariini. Saatanpa toisenkin kerran pyytää jonkun vierailevaksi tähdeksi.

torstai 25. syyskuuta 2008

Viikon 39 haaste: Horoskooppisi


Tällä kertaan haastan teidät tekemään kortin, jossa ilmenee oma horoskooppimerkkisi.
Mikäli haluat, voit myös tehdä Kiinalaisen horoskooppimerkkisi mukaan kortin.
Kortissa tulisi myös lukea merkkisi, oli se sitten kumpaa tahansa. Voitte myös yhdistää molemmat merkit.

Minun korttini on vanhaa "tuotantoa" ja olen Neitsyt, kuten huomaatte. Rotta kiinalaisessa...

Kortin voitte tehdä ihan millä koolla haluatte.

Korttikoot löytyy täältä.
Sivupalkin kategoriasta TUNNISTEET löytyy aina nämä "tietosivut", kuten Korttikoot, Mitä on ATC ja Permalinkki.

Tähän postaukseen VAIN kuvalliset permalinkit ja tänne TERVETULOA postaukseen kaikki MUUT KOMMENTIT.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Mitä on ATC

ATC:n salat selviää täältä LiioLiin blogista sekä myöskin Hiekkaoliivin blogista,
joten en ala niitä tähän uusiksi kirjoittamaan.

Permalinkki

Permalinkin saat kun klikkaat kirjoituksesi otsikkoa jolloin osoiterivin teksti muuttuu hieman. Kopioi osoiterivin teksti ja liitä se sitten kommenttiisi.

Näin kuva/juttu löytyy juuri siitä kohtaa blogista, mihin olet sen laittanut eikä tarvitse koko blogia etsiä läpi.
Jos on epäselvää, voit kysellä neuvoa.

Korttikoot

ATC -kortti
2,5 x 3,5 tuumaa/
(6, 4 x 8, 9 cm)
***************
Inchie-kortti
1 x1 tuumaa

(2,54 x 2,54 cm)
***************
Twinchie -kortti
2x 2 tuumaa

(5,2 x 5,1 cm)
***************
Trinchie -kortti
3 x 3 tuumaa
(7,6 x 7,6cm)
*************
4 x 4 tuuman kortti/
(10, 2 x 10,2 cm)
**************
SKINNY-kortti
3 x 5 tuumaa
(7,6 x 12,7 cm)
**************
Gothic Arch kortti
noin 13,2 x 9,8 cm
eli n. postikorttikoko
tai
ATC-kokoinen ja
mallia Gothic Arch
**********************
MOO-kortti
2,8 cm x 7cm

Tervetuloa

Tervetuloa tänne uuteen Kollaasimaniaan.

Kiitos kaikille ihanista korteista, mitä olette haasteisiini tehneet. Toivottavasti olette yhtä innolla mukana, vaikka tämä onkin uudessa paikassa.

Jos jotain vaikeuksia on linkittämisessä tai kommentoinnissa, laittakaahan viestiä tämä blogin omaan sähköpostiin: kollaasimania ät gmail.com

Muut kuin osallistumiskommentit myöskin tähän postaukseen, kiitos.

torstai 18. syyskuuta 2008

Tervetuloa

Kollaasimania on muuttanut tänne vuodatuksesta.